Markun tarina

Kaikki alkoi siitä, kun Markku.fi:n toinen perustaja Marko Vuorinen tuskastui omakotitalonsa huoltotöihin. Avun saaminen tuntui mahdottomalta. Jokainen yksittäinen työ olisi pitänyt tilata eri firmalta, hinnat olivat epäselviä tai pilvissä, aikataulut eivät pitäneet ja vaikutti siltä, etteivät yrityksiä kiinnostaneet yksityisten kotien huoltomurheet lainkaan.

Silloin Markon mieleen nousi ajatus: mitä jos koteihin olisi tarjolla samanlaista huoltoyhtiötasoista palvelua kuin taloyhtiöissä, mutta kiinteällä kuukausihinnalla? Silloin kustannukset olisi helppo ennakoida ja kodin arki huolettomampaa. Idea jäi muhimaan ja tarve vain vahvistui, kun myös ystävät rivi- ja kerrostaloista kertoivat samanlaisista ongelmista. Lopullinen sysäys tuli, kun Marko kuuli useiden tuttujen pudonneen tikkailta kotia huoltaessaan ja yhden loukkaantuneen vakavasti.

Kun Marko kertoi ajatuksestaan Timo Hakkaraiselle, asiat alkoivat tapahtua nopeasti. Timo innostui ideasta heti, sillä hän oli itsekin omakotitaloasujana kokenut samanlaisia haasteita. Hän keksi saman tien yritykselle nimen: Markku.fi, joka kuulosti jämäkältä, erottuvalta ja helposti muistettavalta. Timo oli jo aiemmin mullistanut henkilöstövuokrausalaa Bolt.Works-yrityksellään ja näki Markussa valtavan potentiaalin. Lopullinen päätös syntyi, kun kaksikko keskusteli useiden kiinteistöhuoltoalan ammattilaisten kanssa. He vahvistivat sen, minkä Marko ja Timo jo tiesivät: markkinoilta puuttuu kokonaisvaltainen kotien huoltopalvelu, ja siksi monet asiat jäävät hoitamatta tai hoidetaan liian myöhään.

Idea oli niin vahva, että sijoittajat lähtivät innolla mukaan. Yritys sai yli 750 000 euron siemenrahoituksen käynnistämiseen, ja lähes jokainen sijoittaja näki itsensä myös potentiaalisena asiakkaana. Kun Markku.fi lanseerataan loppuvuodesta 2025, perustajat suhtautuvat tulevaisuuteen innostuneesti. Kiinteistöhuollon markkina on valtava, ensin Suomessa ja sen jälkeen koko Euroopassa. Markkulaiset aikovat rakentaa Suomesta käsin kansainvälisen kasvuyhtiön, joka tekee omakotitaloasumisesta helpompaa ja huolettomampaa.

Kiinnostuitko? Ota yhteyttä ja tutustu palveluun

Miksi he uskovat Markkuun?

Sijoittajamme ja perustajatiimimme uskovat vahvasti Markun visioon mullistaa kodin huoltopalvelut Suomessa.

Markku.fi on täydellinen esimerkki siitä, miten teknologia voi tuoda perinteisen, pirstaloituneen toimialan digiaikaan. Tiimi ratkaisee asunnonomistajien todellista, arkipäiväistä ongelmaa skaalautuvalla tilausmallilla ja vahvalla panostuksella käyttäjäkokemukseen. Markkinapotentiaali on valtava, ei ainoastaan Suomessa vaan koko Euroopassa.

Elias Aalto

Elias Aalto

Woltin co-founder, neuvonantaja ja sijoittaja

Loistava tiimi, joka ymmärtää teknologian mahdollisuudet perinteisellä toimialalla. Olen erityisen innoissani heidän teknologiapotentiaalista ja sähköisestä huoltokirjasta, joka tuo läpinäkyvyyttä ja arvoa sekä asunnonomistajille että palveluntarjoajille.

Ilkka Kaikuvuo

Ilkka Kaikuvuo

Frameryn co-founder ja sijoittaja

Työskenneltyäni työturvallisuuden parissa yli 20 vuotta ja omakotiasujana näen erittäin suuren arvon siinä, että ammattilaiset tekevät kodin riskialttiit työt. Turvallisuus ja ammattitaito ovat asioita, joista ei kannata tinkiä, ja Markku varmistaa että kotisi huollot tehdään oikein ja turvallisesti.

Marko Vuorinen

Marko Vuorinen

Co-founder Markku.fi & 3T Ratkaisut Oy, Principal Business Analyst Eco Online

Markku-brändillä on potentiaalia kasvaa koko kansan tuntemaksi nimeksi, joka on synonyymi luotettavuudelle ja kodin huolenpidolle. Emme ole rakentamassa vain palvelua, vaan ilmiötä, joka perustuu poikkeukselliseen laatuun ja markkinointiin, joka puhuttelee ihmisiä aidosti.

Timo Hakkarainen

Timo Hakkarainen

Co-founder Bolt.Works & Markku.fi

Onko kysyttävää?

Voit soittaa numeroon 041 311 6425 (arkisin klo 8–16) tai lähettää sähköpostia osoitteeseen info@markku.fi